tiistai 7. maaliskuuta 2023

Luomion fanficciä!

 Harry Potter fic, jossa Kalkaros ei ole arsehole ja Dumbledore on tavallistakin häijympi

Kello soi ja oppilaat alkoivat hitaasti valua luokkiinsa. Harryä hermostutti. Hän oli kuullut Kalkaroksesta paljon, eikä suurin osa hyvää. Professorin luokan yläpuolella oli pieni, ruostunut taikasauvaa esittävä laatta. Harry ja Ron asettuivat paikoilleen ja pian sanataikuuden professori asteli luokkaan. Hän ei hymyillyt, kuten ei kuulemma koskaan. Kaikki Kalkaroksen vaatteet olivat syvän mustia ja tuntuivat imevän valon huoneesta.

                          ”Jaaha, jaaha, uusi vuosikurssi jälleen kerran”, professori mutisi. Hän kääntyi luokan puoleen. ”Tiedän, että suurin osa teistä ei haluaisi olla täällä, enkä minä haluaisi suurimman osan teistä olevan täällä. Mutta yrittäkää silti päästä läpi; en halua nähdä teitä täällä kevätlukukaudella uudelleen.”

Hän heilautti taikasauvaansa kohti Harryä, joka yritti kuiskata Ronille. ”Harry Potter”, hän sihisi ja Harry jo uskoi professorin taikovan hänet joksikin karmeaksi otukseksi. Kalkaroksen tuima ilme kuitenkin lientyi. ”Yritähän keskittyä tuntiin. Sinussa on paljon potentiaalia, nuori mies.”

Harry oli hämmentynyt, mutta keskittyi lopun tuntia. Heti sen päätyttyä rehtori Dumbledore kiiruhti sisään. Hänellä oli asiaa Harrylle ja hän patisteli muita oppilaita lähtemään.

”Potter, sinusta on taas tullut valituksia. Koulumme suurimmat rahoittajat kertovat, että olet kiusannut heidän poikaansa”, rehtori sanoi kylmästi. Hänen silmänsä paloivat hänen puolikuun muotoisten silmälasiensa takana.

Kalkaros oli hetken hiljaa, mutta astui sitten rehtorin ja Harryn väliin.


Lasse

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Kuinka kieltä kierretään

Tällä kerralla (2.3.2020) teimme runoja eri teemoista tarkoituksen käyttää kielikuvia ja kiertoilmauksia.

Lapsi

Ylpistynyt lapsi,
joka ei tunne Jumalan sydäntä
on unohtanut kyyneliin ylpeytensä,
vienyt pohjaan viattomat.
Ja auringon noustessa
On pelastaja jo myöhässä.
Lämpö on jäätynyt.
Metalli upotettu tyhjyyteen.
Eksyneiden sydän
on haudattuna kyyneliin.

Emilia


Tuoli

Varma ja tasapainoinen
Taipumaton paineen alla
Mutta jalat sukattomat
Kylmävät lattialla

Lasse

Pixel2013@Pixabay.com


torstai 14. maaliskuuta 2019

Story Cubes - lauseita

Viime maanantaina Luomio kerääntyi pelaamaan Story Cubes noppien ääreen. Tehtävänä oli kertoa noppien kuvista yksi virke. Lyhyydestään huolimatta, syntyi kerhokerralla yllättäviäkin yhden virkkeen teoksia. Tässä muutama tuotos:


Matkalainen vaelsi halki mustanpuhuvan kuumetsän taivaankruunu yllään, kun hän äkkiä alkoi tuntea olonsa kuumeiseksi ja päätti pysähtyä äkkiä eteensä ilmestyneeseen torniin, mutta siihen hänen hyvä ideansa sitten kilpistyikin, koska huipulle johtivat jyrkät portaat, eikä hän jaksanut kiivetä niitä.
Ruoska olallaan ja kamera vyöllään koditon kulkuri laskeutui dinosaurusten luiden peittämälle kaivon pohjalle, josta avautuvasta käytävästä kuului ulvontaa, mutta kulkuri ei pelännyt vaan riensi vanhalle arkulle, jonka hakkasi kirveellään päreiksi ja poistui sitten pikaisesti sopivasti sijoitettuja portaita pitkin.
Rapujen sateessa pyhä kuningas
Kipuaa kaivosta katveeseen puitten,
ja parantava melodia loksauttaa
koko repullisen palasia yhteen.

           -L.A. Hellestrand

--------
Kuninkaan miettiessä reittiä majakalle, hän eksyi suojaisaan metsään ilman eväitä, kun hän putosi reppuineen kuoppaan, jonka pohjalta löytyi vain itsemurhapilleri.
Sateisena yönä huilu kimittää surkeaa laulua helvetinportin suulla, joka nielaisee merta syvempiin kuiluihin, eikä toivoa kipuamisesta takaisin valoon ole edes Valtiaalla, jonka ainoa omaisuus on sydämen riutunut palanen, ja senkin on metsänhenget piiloittaneet vanhan kaivon syvään siimekseen.
(Alkuperäinen: Sateisena yönä huilu kimittää surkeaa laulua helvetinportin suulla, joka on merta syvempi, eikä toivoa kipuamisesta ylös ole edes Valtiaalla, jonka ainoa omaisuus on sydämen puuttuva palanen, ja senkin rapu nappasi mukaansa pudotessaa metsän ainoaan vedelliseen kaivoon.)

          -Mili


Lisäksi nopista muodostui yhdessä koottu tarina puolitusesta, ja hänen pakonsa viikinkien häkistä. Tarina on nauhoitteella, ja ilmestyy blogiimme kirjattuna lähipäivinä!
Extrana vielä muutama arkistoon unohtunut talvinen tarina:

Joulumanteleita
Petteri Punakuono oli tiputellut poronmanteleita lanttulaatikkoon.Tip tap tip tap tipe tipe tip tap. (*)
Joulupukin salarakas huomasi senja käski Joulupukin erottaa Petterin jouluyön valjakosta.Joulupukki sanoi: mietitään sitten, kun joulu on ohi.Tip tap tip tap tipe tipe tip tap.
Petteri täytti rekeen lastatut paketit yön aikana poronmanteleillaja Joulupukki kärsi hajusta koko jouluyön.Tip tap tip tap tipe tipe tip tap.
 - Joulutrolli

(*Tip tap -rivit luetaan Nisse-polkan ”hupsis tupsis” -säkeiden melodialla.)



Lumipeitto
Valkoinen lumi tipahtelee kuusien oksilta metsän piilossa.Karhunpentu käpertyy lämpimän turkin suojelevaan otteeseen.Kettu valittaa kylmyyttä.Metsän ainut ihminen kuiskaa taivaisiin,
”Varjelethan pienoistani?”
Lumi peittelee ruumiin viimeiselle levolle.Metsän siimeksessä lumipeitto vielä hetken näyttää kuvaa hukkuneesta,kunnes varjot värjäävät lumenkin harmaaksi.
-Mili

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Erikoisten yhdistelmien tarinoita

Viime kerhokerralla luomiolaiset pääsivät kokeilemaan erikoisia yhdistelmiä kirjoitusharjoituksen merkeissä. Tehtävässä sai itselleen hahmon, esineen ja musiikkikappaleen, joista tuli yhdistää itselleen yhtenäinen teos. Tarinoidessa yhdistelmistä löytyi uutta inspiraatiota ja koomisiakin elementtejä. Monikaan tarina ei tainnut vielä kerhokerralla saada lopullista muotoaan, mutta tässä on yksi tuotos:

Tässä murheellisten laulujen linnoituksessa
yksikin hilpeä tähkäpää on
kummajainen, muukalainen kenen joukoissa seisot
kansallisessa kaaoksessa huuda
huuda rajat kiinni huuda
huuda rajat auki
niin hän palmikkonsa avaa
levittää hiuksensa hulmuamaan
ne muodostavat läpikuultavan
verhon meidän ja teidän välille
eikä kukaan näe
kuinka keskiyöllä hän
kaivaa käsilaukustaan
yhden yhtä murheellisen
virkkuukoukun
ja punoo hiussuortuvistaan huomaamattomia
köysiä, joita pitkin
nuo sisulaulujen sankarit, kaihomieliset kulkurit,
suhmuran santrat ja marjaleenat,
lentäjän pojat, työmiehet,
ikkunaprinsessat ja
eräs levoton tuhkimokin, ´
kipuavat
tänä yönä taivaaseen
kun vapauden kaiho soi

Noora Mononen

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Taidenäyttely

Luomiolla oli yliopiston kirjastolla taidenäyttely 6.2. - 18.2.2017. Tässä vielä muutama kuva näyttelystä. Luomio kiittää kaikkia kävijöitä!




Taideteoksia kylmiin maaliskuun päiviin

Vielä on lunta maassa ja kylmä, mutta silti jaksaa luomiolaiset taiteilla yhdessä. Yhdessä olemme taiteilleet ja muutama teos on eksynyt tänne blogiinkin!
Ensimmäinen kertomus on kuvien inspiroima. Luomiolaiset toivat mukanaan itseään koskettaneita kuvia. Mukana oli niin kauniita kukkia vain odottamassa kevään tuloa, kuin synkempääkin kuvaa, jossa valo on kadonnut kauhun maailmasta. Kuvista sai itse valita omaan teokseen teeman. Tässä on yksi tuotos:

- Ope, onko pakko virkata?
- On, muuten et pääse tunnilta.
- Mutku mie en osaa! Ihan epistä, muut on jo välitunnilla!
- Kaikki muut ovat jo tehneet patalappunsa.
- Mutta mie en vaa osaa virkata! Mie olen mämmikoura! Äitikin sanoo aina niin, eikä äiti valehtele.
- No yritä nyt edes.

Janna ottaa patalapun alun käteensä ja yrittää pujottaa koukun jonkun silmukan läpi.
- Tuo on väärä silmukka, ei siitä vaan tuosta, opettaja neuvoo.

Janna yrittää poimia opettajan osoittaman silmukan koukullaan, mutta lanka halkeaa säikeiksi.
- Kato nyt, en osaa.
- Tiputa nyt vain se lanka koukulta ja yritä uudelleen. Ja varo samalla, ettei edellinen silmukka putoa.

Janna painaa edellistä silmukkaa tiukasti virkkuukoukkua vasten ja vähä vähältä ujuttaa vastapoimittua silmukkaa koukulta alas.

Janna on huono käsitöissä, vaikka äiti ja mummi ovat siinä hyviä. Jostain syystä sorminäppäryyden geeni vain ei ole periytynyt Jannaan. Tai ehkä se liittyy motoriikkaan tai hahmottamiseen. On Jannalla vaikeuksia piirtämisessäkin.

Onneksi joululomalla käytiin mummolassa. Siellä Janna sai virkkausapua mummolta. Muuten patalapussa olisi varmaan vieläkin vain ensimmäinen rivi ketjusilmukoita.

Kiinteä silmukka, pylväs, ketjusilmukka... Niistä Janna osaa vain ketjusilmukan, koska se on kuin vetosolmuja ketjussa.

Mummo oli mukava, kun auttoi patalapun kanssa. Hän neuvoi ja näytti vieressä, välillä ihan kädestä pitäen, miten silmukoita tehdään. Mutta joulupyhien jälkeen palattiin taas kotiin. Äidillä ole aikaa neuvoa Jannaa työkiireiltään, ja sisaruksiakin pitää vielä kuskata harrastuksiin.

Uudenvuoden jälkeen Janna piti taukoa virkkauksesta eikä muista enää yhtään mitään, mitä mummo sanoi. Opettajan tuima katsekin hermostuttaa ja saa Jannan itkun partaalle. Lopulta välitunti loppuu ja opettajan on pakko päästää Janna matikan tunnille.

Kevätjuhlapäivänä Jannan kurkkua kuristaa. Saankohan ehdot, kun en koskaan saanut patalappua valmiiksi? Mitä jos kaikki muut pääsevät luokalta paitsi minä? Joudunko sitten vuotta alempien kanssa samaan luokkaan?

Opettaja alkaa jakaa todistuksia koko luokalle. Sitä mukaa kun luokkatoverit saavat todistuksensa, he alkavat hölistä arvosanoistaan niin, että opettaja joutuu pyytämään hiljaisuutta, mutta Janna on hiljaa eikä uskalla katsoa muita päinkään.

Lopulta opettaja sanoo Jannan nimen. Se kuulostaa viralliselta kuin tuomio. Janna ei uskalla katsoa opettajaa silmiin, kävelee vain hiljaisena luokan eteen, ottaa todistuksen vastaan ja palaa paikalleen tekstipuoli rintaa vasten. Kun Janna istuu tuolilleen ja laskee todistuksen pulpetille, hän peittää numerorivin välittömästi sormillaan.

Vaivihkaa Janna tarkistaa, etteivät muut katso. Sitten hän nostaa etusormeaan käsityönnumeron päältä.

Tekstiilityö ........ 5.

Johanna


(Sinä virvoitat minun sieluni)


Valopilkkuja hämärässä

Kynttilälumpeet aukenevat
viulumusiikkimeressä

hämärässä huoneessa
silmät raollaan

musiikki loppuu
valo syttyy
lumous raukeaa

Kynttilät ovat vain kynttilöitä.



Kynttilälumpeet mansikkamaalla


Sade

mansikat homehtuvat
mätänevät
kuoriutuvat
kosteakuorisiksi kovakuoriaisiksi

hiuksenhienot, kovat jalat
pehmeitä mansikoita vasten

syövät toistensa mansikat
nakertavat
kasvavat korkeutta


flamingojalkaiset kuoriaiset
hamuavat lehtiä
mutustavat puiden oksilta


sademetsä

mikä näky!


Sade yltyy, kimpoilee kitiinikuorista.

kuoriaiset seisahtuvat,
pysähtyvät
jähmettyvät

kuin horrokseen


viileä, vilvoittava vesi valuu

kuorilta
jalkojen kautta
muhevaan maahan


plits
plits

mustat kuoriaiset sulavat
kuin sokeri, tai lumiukko


sademetsä haihtuu usvaan


jäljelle jää

sateen humina
vain sadetta

korvien täydeltä sadetta


ja lehdeltä putoava pisara


aalto


sumuinen meri

Johanna

maanantai 30. tammikuuta 2017

Lyriikoiden Inspiroimana

Luomio kokoontui viime marraskuussa kuuntelemaan heitä koskettaneita sanoituksia.Biisit löytyvät youtubesta tästä linkistä. Sen jälkeen pääsivät sanataiteilijamme kirjoittamaan biisien inspiroimana. Tässä muutama tuotos:

GAME OVER?

Täällä ei tueta, jos oot sekaisin.
Kyllä on väärin ja ei liikaa,
onko ihme jos haluatkin kotiin takaisin?

Hyvästit viipyvät kielellä ja kauneus on mennyt,
mutta toiset vielä marssivat.
Ovat rakastajat lähteneet ja vieneet aseet,
mutta joillakin on se viimeinen avain takaoveen.

Etkö ymmärrä, mitä yritin sinulle näyttää?
Ennen kuin kellot pysähtyvät
tuntien puutteesta
ja sydämet murtuvat
- Paljaasta, tukahdetusta huudosta.

Sinisointu



Whisper of a Forgotten Man

I sit on this lonely chair in a world that is so cruel, so blind. I no longer age as I am forgotten. Even time has forgotten me to this dark corner. Everything has left me except my memories that are laced with sorrow and pain.
The bed is still a mess. It has been like it ever since you left. I dare not to touch it. There are too many memories just watching it. Time remembers it. It’s fading to nothing but dust but to me the image lingers on.
I want to scream and shout until my lungs turn to ashes but I cannot make a sound. The sound can never find its way through me. It can never be heard. I am afraid of silence and yet it’s my best friend.
I fear this darkness but I no longer can move. It hurts. I cannot. If I stay completely, utterly still then maybe… it won’t hurt more than it already does.
I still wonder… How could you do it? Leave your loved ones behind. Didn’t you fear death? The darkness inside you could not have been darker than mine. Still, I fear death. You wondered how is it possible to live and I wonder how is it possible to die.
I know you lost him. I lost you both. I knew you were in pain. I still am in pain. You let go of yours and you shoved it on me. Now I have to carry it alone, both. Your apology is a joke… It means nothing. You couldn’t handle the pain so you gave it to me without permission. You doubled my pain by leaving this life… If you couldn’t handle one half with me, what chances do I have to carry it all, by myself?

Mili